Onko paras treeni aina kovin, pisin tai raskain? Ei välttämättä. Kun lähdetään purkamaan syitä treenaamiselle, useimpien kohdalla taustalta nousee yksi iso kattotermi: hyvinvointi. Sen alle mahtuu monia erilaisia tavoitteita, kuten terveyden edistäminen, pitkäikäisyys, painonhallinta tai vaikkapa halu näyttää paremmalta. Loppujen lopuksi kyse on aina omasta hyvinvoinnista, joko suorasti tai välillisesti.

Kaikki tai ei mitään -ajattelun sudenkuoppa

Moni sortuu treenaamisessa tuttuun ajatusmalliin: joko treenaan täysillä tai sitten en ollenkaan. Tätä ajattelutapaa kutsutaan usein kaikki tai ei mitään -ajatteluksi. Se on intuitiivista, koska olemme tottuneet kuulemaan ohjeen: tee parhaasi. Ongelma syntyy silloin, kun parhaaksi mielletään vain maksimaalinen suoritus.

Jos salilla jokainen treeni kestää kaksi tuntia ja viedään loppuun asti hampaat irvessä, alkaa koko harjoittelu helposti näyttäytyä raskaana ja jopa vastenmielisenä. Lopulta seurauksena on usein se, ettei treeniä tule tehtyä lainkaan. Tavoitteet kuitenkin pysyvät samoina, mikä puolestaan lisää syyllisyyden tunnetta ja kuormittaa mieltä.

Vaihtoehtoinen lähestymistapa: joustava treeni

Pitkät ja fyysisesti raskaat treenit voivat olla hyödyllisiä ja motivoivia, mutta niiden rinnalle kannattaa ottaa käyttöön joustavampi tapa treenata. Tämä tarkoittaa, että treeni sopeutetaan päivän energiatasoihin ja kuormitukseen.

Esimerkiksi väsyneenä tai kiireisenä ei tarvitse jättää harjoitusta väliin kokonaan, vaan voi tehdä kevyemmän tai lyhyemmän treenin. Tämä ylläpitää rutiinia, luo jatkuvuutta ja pitää kynnyksen matalana. Lisäksi harjoittelu alkaa assosioitua miellyttävämpiin kokemuksiin. Sali ei olekaan paikka, jossa pitää aina raataa, vaan tila, joka tukee tavoitteita monella eri tavalla.

Neuropsykologinen näkökulma

Aivojen kannalta treeni ei ole pelkkää fyysistä suoritusta, vaan se kytkeytyy vahvasti palkitsemisjärjestelmään ja assosiaatioihin. Jokainen kerta, kun suoritat treenin, oli se sitten kevyt tai raskas, hermoverkostot vahvistuvat ja syntyy oppimista. Tämä aktivoi dopamiinijärjestelmää, joka puolestaan vahvistaa motivaatiota. Jos taas treeni mielletään aina ylivoimaiseksi ponnistukseksi, syntyy negatiivinen assosiaatio. Sali alkaa tuntua epämiellyttävältä ajatukselta jo ennen kuin sinne edes menee. Neuropsykologisesti tämä liittyy siihen, miten aivot ennakoivat tulevia tapahtumia aiempien kokemusten perusteella.

Kun rakennetaan pieniä onnistumisia ja sallitaan joustavuus, muodostuu positiivinen palautesilmukka. Treeni tuottaa onnistumisen tunteen, mikä puolestaan vahvistaa motivaatiota. Näin rutiini juurtuu helpommin osaksi arkea.

Yhteenveto

Paras treeni ei siis ole aina raskain tai pisin. Paras treeni on tehty treeni. Sellainen, joka tukee tavoitteita, vahvistaa rutiinia ja jättää jälkeensä hyvän assosiaation. Neuropsykologisesti juuri nämä kokemukset rakentavat kestävää motivaatiota ja tekevät liikkumisesta pitkäjänteistä.